Koronavirus

Päätin minäkin tarttua kaikkien mielen päällä ja huulilla olevaan aiheeseen, maailman hetkellisesti raiteiltaan suistaneeseen Covid-19 -tautiin eli koronavirukseen.

Käsitykseni mukaan se on vaarallisuudeltaan jotain tavallisen flunssan ja influenssan välimaastosta. Iäkkäät ihmiset ja monisairaat tai muuten terveydeltään heikot ovat suurimmassa vaarassa sen levitessä.

Nyt on perjantai ja olen työharjoittelussa tilitoimistossa. Matkustin tänne Lahden läpi bussilla, koska oma autoni teki jokunen viikko sitten lakon. Tuntuu hurjalta, että en ole varma kuin siitä, että tänään olen ihan normaalisti töissä. Viikonloppu voi jo muuttaa tilanteen dramaattisesti, puhumattakaan tulevasta viikosta -viikoista-  ja jopa kuukausista.

Edit 18.3.2020

Nyt on muutama päivä kulunut ja olen kotona. Missäpä muuallakaan, nimittäin nyt ei saa kuljeskella yhtään missään turhaan. Kaikkein tärkeimmät asiat saa pikaisesti hoitaa, kun vielä pysyy kaukana muista ihmisistä ja pesee kädet superperusteellisesti kotiin palatessa. Tästä tuli mieleen, että käsilaukkuun varmaan kannattaa laittaa käsidesiä, jotta voi sitä joka välissä käyttää.

Tunne

Ihminen on tunteva olento töissäkin.

Kuva moonzigg Pixabaystä

Tänään on kulunut 13 vuotta oman isäni hautajaisista, on maanantai, olen töissä ja sataa. Olen matkustanut töihin melkein kaksi tuntia ja olen väsynyt, sillä en osannut mennä tarpeeksi aikaisin eilen illalla nukkumaan.

Olen toki työyhteisössä aina kohtelias, mutta ennen kuin pääsen vauhtiin, olen aika puhki. En vielä jaksa innostua asioista, jota uusi viikko tuo tullessaan.

Joskus pitää vain hyväksyä, että ei ole energisimmillään. Silloin kannattaa vain purjehtia päivän läpi niin, että asiat sujuvat edes eleettömästi. Nyt on vaan yksinkertaisesti vaan matala energiataso.

Työelämää on ihmisen elämässä niin monina päivinä, että aina ei voi olla täydellisen virkeä ja mihin tahansa varautunut. Ihminen tuo kokemuksensa, tunnetilansa, arvonsa ja ajatuksensa myös töihin.

Nuorempana ajattelin, ja usein puhuinkin, että minulla on Työminä. Tuo Työminä on todella pärjäävä ja melkein mistä vaan helposti selviävä hymyilevä henkilö, johon eivät ulotu yksityiselämän suurimmatkaan käänteet. Näitä ovat olleet omalla kohdallani tuo isäni kuolema ja kaksi eroa erittäin pitkistä parisuhteista.

Totta puhuen, työ on näissä vaativissa elämän käännekohdissa ollut myös kannatteleva tekijä. On ollut lohdullista, että töissä minua on odotettu ja tarvittu. Siellä asiat ovat olleet myös suunnilleen samoin kuin edellisenäkin päivänä, vaikka omassa elämässä tuntuu muuttuneen kaikki sillä välin.

Tänään tunnen, että Työminä ei enää ole automaattisesti pirteä. Ehkä se johtuu siitä, että en ole enää yhtä nuori. Tai ehkä olen myös tullut aidommaksi, enkä teeskentele pirteää, jos en sitä ole.

Pitkät päivät -mitä mukavaa yhdistää työpäiviin

Omat työpäiväni ovat tällä hetkellä huikean pitkiä kokonaiskestoltaan. Ne ovat pidempiä työmatkoineen kaikkineen kuin koskaan ennen kohdallani. Aikaa menee siis noin 12 tuntia!

Elämä on matka, pitkä liuta erilaisia pieniä hetkiä.

-:*:-

Näin pitkät päivät ovat siis täysin työlle "pyhitettyjä". En edes kuvittele tekeväni silloin muuta. Toki voi pikaisesti piipahtaa esimerkiksi kioskilla tai jossakin kaupassa töistä lähtiessä, jos bussiin lähtöön jää hiukan aikaa.

-:*:-

Tarvitsen tekemistä pitkälle bussimatkalle. Voin siis kuunnella haastatteluja, podcasteja, verkkokursseja, jopa YouTube -videoita. Tosin jos kuuntelen tubesta jotain, niin vain vilkaisen videota ja keskityn vain kuuntelemiseen kuulokkeet korvilla. Olen ollut lapsesta asti sellainen, että linja-auton takaosassa voi tulla huono olo, ellei näe tietä. Tästä syystä seuraan tietä ja bussiin tulevia ja siitä pois jääviä kanssamatkustajia, enkä tuijota puhelimen ruutua niska huonossa asennossa.

Lukemista on syytä pitää aina käsillä.

-:*:-

Sivumennen sanottuna; tämän tavan koristella tekstiä erilaisilla näppäinten merkeillä olen napannut Huuto.net -palvelun Inkkuina -nimiseltä myyjältä.

-:*:-

Suhtautuminen vastoinkäymisiin

Kuva Christo Anestev Pixabaystä

Täytyy myöntää, että olen joskus helposti ahdistuva. Niin kävi tänään, kun olin lähdössä kouluun ja autoni meni lakkoon lähteissä. Suututti ja melkein itketti, mutta eihän se tarkemmin ajatellen olekaan katastrofi. Tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että pidän ennustettavuudesta ja toisaalta olen myös varsin tunnollinen.

Edellisen kerran ahdistuin viime joulun aikaan, kun ammattiaineiden lähiopiinot loppuivat ja tutuiksi tulleet luokkakaverit, opettajat, päivät ja asiat vain loppuivat. Samoihin aikoihin myös selvisi, etten päässytkään sillä kertaa hakemaani työssäoppimispaikkaan.

Kompastuskivet: matematiikka ja ruotsi

Näissä kahdessa aineessa en ole oikein koskaan tuntenut olevani vahvoilla.

Steve Buissinne Pixabaystä

Talvi

Kuva Larisa Koshkina Pixabaystä

Talvi on jälleen kerran saapumassa. Nyt on jo tammikuun loppu, mutta tuntuu että tänä vuonna talvi ei ole vieläkään saapunut kunnolla. 

Kylmä ja pimeä vuodenaika vaikuttaa väistämättä myös työntekoon.